Joensuu 23.11.2006


Arvoisat yliopistojen rehtorit, hyvät kuulijat,

Koulutuksella on merkittävä rooli Suomen kansainvälisen kilpailukyvyn muodostumisessa. Työvoiman riittävyyden turvaamiseksi meidän on onnistuttava suuntaamaan voimavaramme pienenevien ikäluokkien myötä työvoiman kysynnän kannalta oikein ja luomaan joustavia koulutusratkaisuja työvoiman osaamisen kehittämiseksi.

Ankara kysymys kuuluu; pystyykö koulutusjärjestelmämme riittävästi reagoimaan tähän? Tai: onko meillä tarvittava tasapaino nopean reagointikyvyn ja pitkäjänteisen koulutuspolitiikan välillä? On myös pohdittava avoimesti sitä, millaisia johtopäätöksiä ennakoidusta kehityksestä teemme. Jos vaativia kirurgintehtäviä voi hankkia edullisemmin ulkomailta, onko oikea johtopäätös siltikään se, että vähennämme lääkärinkoulutusta?

Viitteitä yhä kiihkeämmin osaamiseen perustuvasta kilpailusta on nähtävillä. Kiina ja Intia ovat molemmat vahvasti kehittyviä alueita, jotka ovat onnistuneet saamaan mittavia ulkomaisia investointeja ja joilla on runsaasti maailmanmarkkinoilla kilpailukykyisiä yrityksiä ja rankingeissa pärjääviä tutkimusyliopistoja.

Vastaavalla tavalla suomalaisten korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten on pystyttävä tulevaisuudessa rekrytoimaan tieteentekijöitä myös ulkomailta, jotta mielenkiinto maamme osaamista kohtaan kasvaisi. Kysymys on tieteen ja osaamispohjaisen tuotannon kilpailukyvystä.

Tulevaisuus asettaakin yliopistot uusien haasteiden ja odotusten eteen. Miten sovitamme yhteen yliopistojen keskeisen roolin innovaatiotoiminnan kehittämisessä ja toisaalta yliopistojen perinteisen sivistystehtävän, jonka juuret maassamme juontavat 1600-luvulla toimintansa aloittaneesta Turun Akatemiasta? Tässä tehtävässä - toden totta - vaaditaan luovuutta.


Hyvät kuulijat,

Euroopan tasolla tunnustetaan yleisesti korkeakoulujen keskeinen merkitys taloudellisen kasvun, työllisyyden, kilpailukyvyn ja hyvinvoinnin edistäjänä. Korkeakoulupoliittinen keskustelu yliopistojen modernisaatiosta ja uudistumistarpeista on erittäin ajankohtainen. Yhtenä suurimpana ongelmana on yksityisen rahoituksen alhainen taso verrattuna erityisesti Yhdysvaltoihin. Korkeakoulujen toiminta on myös pirstoutunutta ja resurssit monin osin liian ohuet.

Suomessa innovaatiopolitiikkamme suuntaa ohjaavat eduskunnan ja valtioneuvoston linjaukset sekä arvokas dialogi, jota opetusministeriö käy korkeakoulujen kanssa. Suomalaisen koulutuspolitiikan pitkän linjan perusta on alueellisesti kattavan korkeakouluverkon kehittäminen niin laadun, tehokkuuden, taloudellisuuden kuin vaikuttavuudenkin näkökulmasta siten, että korkeakoulujen profiileja vahvistetaan kansainväliselle tasolle pääsemiseksi.

Rakenteellinen kehittämistyö on jo hyvällä alulla. Ammattikorkeakouluissa se on kiitettävällä tavalla johtanut 12:n yksikön lakkauttamiseen ja pääkaupunkiseudulla kahteen merkittävään ammattikorkeakoulufuusioon. Kolmas ammattikorkeakoulujen yhdistymishanke koskee kahta ruotsinkielistä ammattikorkeakoulua. Varsin reipasta toimintaa siis, vaikka otteet voisivat olla vielä jämäkämpiä.

Yliopistojen rakenteellista kehittämistä tuetaan entistä voimakkaammin. Ministeriölle elokuun loppuun mennessä esitetyt hankkeet eivät kaikin osin olleet odotetunlaisia. Joukossa oli monia hyviäkin hankkeita, mutta väistämättä on kysyttävä, olisiko ne voinut toteuttaa jo aiemmin? Rohkaisevaa on ollut, että rehtoreiden taholta on tuotu esille valmius parantaa tuottavuutta vielä entisestään omilla toimilla.

Yliopistojen rakenteellisen kehittämisen tavoitteena on laadun kohottaminen, niin koulutuksessa kuin tutkimuksessakin. Valitettavana pidän sitä, että tutkimusyhteistyötä korkeakoulujen kesken ja erityisesti sektoritutkimuslaitosten kanssa on mietitty varsin vähän. Parhaimmillaan suomalaisten yliopistojen tutkimusosaaminen tietyillä aloilla on maailman kärkitasoa. Kansainvälisen kilpailukyvyn ja innovaatiojärjestelmän kannalta keskeisin haaste on juuri tutkimustoiminnan rakenteiden kehittämisessä.

Ilahduttavia, vaikka ei ihan vielä valmiita hankkeita, tuli pääkaupunkiseudulta, Turusta ja Itä-Suomesta. Tärkeätä on, että näissä hankkeissa rehtorit vaikuttavat olevan päättäväisesti viemässä asiaa eteenpäin. Toivon, että nyt löytyykin rohkeutta ratkaisuihin, jotka luovat uusia toimintamalleja koko korkeakoululaitoksemme kehittämiselle.

Korkeakoulujen rakenteesta käytiin viime viikolla keskustelua myös eduskunnassa koulutuspoliittisen selonteon palautekeskustelun yhteydessä. Myös korkeakoulujen duaalimalli oli esillä. Eduskunnalta saimme selvän tuen rakenteellisen kehittämisen jatkamiselle. Olennaista korkeakoulusektoreiden välisen yhteistyön tiivistämisessä on päästä uudelle yhteistyön tasolle, jossa löydettäisiin kaikkia yhteistyön osapuolia parhaiten hyödyntävät toiminta-alueet ja -tavat.

Syksyllä valmistuneen OECD:n korkeakoululaitoksen arviointiraportin mukaan korkeakoulujen välistä yhteistyötä on vahvistettava ja monipuolistettava. Arvioitsijoiden ajatukset yliopistojen yhdistymisistä, vahvoista liittoyliopistoista ja korkeakoulukonsortioista on se tulevaisuuden suunta, johon yliopistojen kehittämisessä on edettävä. Tällaisessa keskustelussa nousee usein esiin saavutetun brändin ja oman identiteetin säilyttäminen. Tähän löytyy kuitenkin maailmalta monia luovia ratkaisuja.

Korkeakoulujen hajanaisen rakenteen lisäksi yksi heikkoutemme on tutkimusosaamisen liiketoiminnallinen hyödyntäminen ja eräiltä osin teknistieteellisen tutkimuksen taso, joissa olemme monien Euroopan maiden tapaan Yhdysvaltoja ja eräitä Aasian maita jäljessä. Jatkossa näiden alueiden kehittäminen vaatii entistä tiiviimpää kansallista ja kansainvälistä yhteistyötä.

Yliopistojen mahdollisuuksia toimia osaamisensa hyödyntämiseksi on tällä hallituskaudella lisätty monin tavoin. Korkeakoulujen keksintölaki ja mahdollisuus yliopistoyhtiöiden perustamiseen antavat yliopistoille työkalut käteen. Näiden avulla yliopistot pystyvät paremmin keskustelemaan myös yksityisen pääoman kanssa siitä, millä tavoin tehdystä työstä yliopistot ja tutkijat voisivat hyötyä. Siihen tarvitaan yliopistojen johdolta tahtoa ja osaamista. Oman lisänsä toimintavapauteen tuo yliopistojen mahdollisuus omaan omaisuuteen yliopistorahastojen kautta.

Hyvät kuulijat

Korkeakoulutuksesta on syntynyt useissa maissa tärkeä vientituote. Suomalaisten korkeakoulujen osaaminen ja korkeakoulujärjestelmämme ovat myös kysyttyjä mahdollisia vientituotteita. Suomen täytyy olla aktiivisesti mukana tässä kehityksessä ja pyrkiä poistamaan koulutuksen vientiin liittyviä esteitä.

Mikäli pystymme kehittämään korkeakoulujamme korkeammalle kansainväliselle tasolle, alkaa osaamisemme myös kiinnostamaan enemmän ja pystymme houkuttelemaan yhä enemmän ulkomaalaisia opiskelijoita. Tähän liittyy myös kysymys EU-ETA-alueen ulkopuolisten opiskelijoiden lukukausimaksuista, joka on seuraavalla hallituskaudella ratkaistavana.

Yliopiston rahoitusaseman turvaaminen on tulevaisuudessa entistäkin tärkeämpää. Uuden hallituksen ohjelmassa on otettava kantaa yliopistojen rahoitukseen ja korkeakoulujen kehittämislain mahdolliseen jatkamiseen vuoden 2007 jälkeen. On selvää, että tällaisen rahoituksen saaminen edellyttää yliopistoilta aktiivisia, riittäviä ja todellisia rakenteellisen kehittämisen toimia, sekä sitoutumista uudistumiseen.

Yliopistojen toiminnan pitkäjänteisyyden turvaamiseen liittyy myös selvitysmiesten Jorma Rantanen ja Niilo Jääskinen selvitystyö yliopistojen hallinnollisen ja taloudel-lisen aseman vahvistamisesta.

Jatkotyössään selvitysmiehet ottavat varmaankin kantaa yliopistojen tulevaan ylläpitorakenteeseen, johon keskeisesti liittyy OECD- arvioitsijoiden esiin nostama kysymys yliopistojen oikeushenkilöasemasta. Odotamme varmasti kaikki mielenkiinnolla selvitysmiesten ehdotuksia, koska niillä voi olla keskeinen merkitys korkeakoulujen toiminta- ja rahoitusrakenteiden uudistamiselle. Samalla korkeakouluja voitaisiin ohjata kehittämään toimintaansa entistä dynaamisempaan suuntaan.

Hyvät rehtorit,

Tulevaisuuden yliopistolaitoksen kehittäminen saa suuntansa näiden nuottien mukaan. Kansainvälisesti kilpailukykyiseen laatutasoon kurkotetaan rakenteita vahvistamalla, taloudellista autonomiaa lisäämällä ja toimintatapojen dynamiikkaa kehittämällä. Nämä ovat avainasioita, joissa on edettävä. Mutta vauhtinsa yliopistot saavat sisältään. Tulevat eduskuntavaalit ja niiden myötä rakennettava uusi hallitus ovat ratkaisevassa asemassa, mutta niin on myöskin yliopistojen oma tahto uudistumiselle.

On selvää, että erilaisten ratkaisujen etuja ja haittoja joudutaan pohtimaan useasta eri näkökulmasta. Suomalaisen innovaatiojärjestelmän vahvuus on rakentunut siihen, että eri korkeakoulujen tuotokset ja laatu eivät merkittävällä tavalla eroa toisistaan. Koulutus- ja tiedepolitiikkamme tavoitteena on ollut myös perälaudan potkiminen riittävän korkealle tasolle.

Olemme tämän hallituskauden aikana toteuttaneet yhteisesti monia merkittäviä hankkeita yliopistoissa, jotka kaikki ovat edellyttäneet yliopistoilta tehokasta toimintaa, yhteistyötä ja venymiskykyä. Hallitus ja opetusministeriö ovat osaltaan tukeneet yliopistojen toimintaa turvaamalla rahoituksen pitkäjänteisyyden hallituskauden aikana ja lisäämällä innovaatiojärjestelmän kannalta keskeisen tutkimusrahoituksen määrää.

Haluan kiittää kaikkia yliopistoja pitkäjänteisyydestä, nopeasta reagointikyvystä sekä hyvästä yhteistyöstä. Käynnistetty rakenteellisen kehittämisen työ luo pohjaa innovaatiojärjestelmämme laadun ja vaikuttavuuden jatkuvalle kehittämiselle.