Juuan Työväenyhdistyksen 100-vuotisjuhla 9.12.2006


Koukeroisessa Nato-keskustelussa on jäänyt taka-alalle tärkein asia: Suomen turvallisuus on pysyvästi sidoksissa eurooppalaisen turvallisuusrakenteeseen, ja tärkein sen kehitykseen vaikuttava osatekijä on Euroopan unioni. Yhtä välttämätöntä kuin tämän tiedostaminen on sen ymmärtäminen, että unionin kehitys ei automaattisesti etene yhteistä turvallisuutta lujittavaan suuntaan. Hajautuva, yhtenäistä päätöksentekoa ja yhteisten etujen verkkoa purkava kehitys on EU:ssa edelleen mahdollinen. Sisäiset kiistat laajentumisen suunnasta ja tarpeesta sekä yhteisestä perustuslaista kertovat tästä.

Suomen turvallisuuspolitiikan ydinasia on siksi EU:n yhteisen toimintakyvyn ja demokraattisen kehityksen tukeminen, muistaen myös unionin transatlanttisen ja Venäjä -suhteen erityinen merkitys maanosan turvallisuudelle. Sitoutumisemme EU:n kehittämiseen kaikilla tasoilla ja pyrkimyksemme mukana oloon unionin ydintoiminnoissa, on siten myös turvallisuuspolitiikan peruskysymys Suomelle.

Suomessa ei ole kuitenkaan syytä väheksyä tosiasiaa, että myös Natolla on keskeinen rooli Euroopan turvallisuusrakenteessa. EU:n tavoin Nato on muutoksessa, eikä sen osalta ole täyttä varmuutta, että muutoksen suunta, joka tähän saakka on lujittanut Euroopan turvallisuutta, säilyisi sellaisena.

Näissä oloissa ja ennakoitavissa olevassa tulevaisuudessa, voimassa oleva Suomen valinta: Vahva sitoutuminen Euroopan unioniin ja sen kehittämiseen sekä yhteistyö ilman sotilaallista liittoutumista Naton kanssa on oikea tie. Turvallisuusratkaisuja on kuitenkin aina punnittava ajassa. Nauliutuminen yhden vaihtoehdon politiikkaan kaikissa olosuhteissa olisi vastoin kaikkia historiamme opetuksia. Sen kummemmasta asiasta ei ole kyse silloin, kun valtiojohto aika ajoin muistuttaa myös ns. Nato-option olemassa olosta.