Etusivu
 
Kuka Antti?
 
Videoita
 
Ajankohtaista
 
Kalenteri
 
Kuvapankki
 
Ota yhteyttä
   
 
Eheytetty koulupäivä rakentaa koululaisten hyvinvointia

Opettaja -lehti
22.6.2006


Suomalainen koulu on ajankäytön kannalta vähän yksiniittisesti rajannut tehtävänsä tietyn tuntimäärän tarjoamiseen lapselle. Oppituntien määrä on keskimäärin puolet kokopäivätyötätekevien vanhempien viikkotyöajasta. Opettajien työaika määräytyy pääasiassa opetustuntien määrän mukaan.

On aika etsiä uutta suuntaa. Ratkaisut eivät kuitenkaan löydy lasten työpäivän pidentämisestä. On kiinnitettävä erityistä huomiota kouluhyvinvoinnin parantamiseen.

Siihen ei ole vain yhtä keinoa. Nykyistä huomattavasti laajempi yhteistyö kouluyhteisön, lasten ja nuorten sekä heidän kotiensa välillä on välttämätöntä. Yhdessä tekemällä ja toimimalla kouluyhteisöt ovat vahvempia.

Kouluyhteisö on paikka, joka tavoittaa kaikki lapset ja nuoret. Vaikka koulu ei voi kaikkia ongelmia ratkaista, koulu on paikka, jossa lasten ja nuorten elämän kannalta keskeiset ihmiset voivat kohdata ja toimia lasten hyvinvointia edistäen.

Kouluyhteisön arvomaailma ja toimintatavat heijastuvat oppimiseen sekä aikuisten, lasten ja nuorten kanssakäymiseen. Koulu ilman kaikille yhteisiä päämääriä olisi tuuliajolla. Kannustava ja suvaitseva kouluyhteisö on hyvinvoivan koulun tunnuspiirre.

Kouluhyvinvointia voidaan edistää mm. tukemalla varhaista puuttumista oppimis- ja muihin koulunkäyntivaikeuksiin, lisäämällä oppilaiden osallisuutta, kehittämällä oppilasta motivoivia opetusmenetelmiä, tehostamalla toimenpiteitä koulukiusaamisen vähentämiseksi ja koulupudokkuuden torjumiseksi. On voitava tunnistaa lapsen pahoinvointiin viittaavat piirteet mahdollisimman varhain ja myös puuttua niihin.

Pienilläkin koulupäivän rakenteellisilla muutoksilla, kuten joustavalla koulun aloituksella, ruokatauon pidentämisellä ja sopivalla harrastustoiminnan sijoittamisella lapsen päivään voidaan saada olennaisia muutoksia kouluhyvinvointiin. Aamu- ja iltapäivätoiminnan tulisi muodostua luontevaksi osaksi kouluelämää ilman mitään pakonomaisuutta.

Meille sanotaan, että Suomi on maailman kilpailukykyisin ja vähiten korruptoitunut maa. Kansainvälisessä PISA-vertailututkimuksessa sijoituimme kaikilla tutkimuksen osa-alueilla OECD-maiden kärkeen. Tuttu ja turvallinen hyvinvointiyhteiskunta on oikeudenmukainen ja se on palvellut suomalaisia hyvin. Meidän on syytä vahvistaa sitä. Ollaksemme tulevaisuudessakin koulutuksen kärkimaa, on meidän kyettävä tekemään rohkeita valintoja, kuten teimme peruskoulu- uudistuksen yhteydessä.

Koululaitos on kehittynyt maatalousvaltaisessa yhteiskunnassa tukemaan koteja lasten kasvatuksessa. Lasten koulupäivä muodostui oppitunneista kuten nykyäänkin. Koulupäivän jälkeen lapset jäsentyivät perheen toimintoihin. Yhteiskunta on kuitenkin nopeasti muuttunut. Koulun tulisi palvella elämää ja vastata ajan haasteisiin.

Opettajien kokonaistyöaikaa koskevissa valtakunnallisissa ratkaisuissa tulisi viimeinkin edetä. Opetusministeriö vaikuttaa valtioneuvoston hyväksymän koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman mukaisesti työmarkkina-järjestöihin siten, että ne sopisivat koulupäivän rakenteen uudistamista edesauttavista työaikajärjestelyistä.

Kokonaispalkkausjärjestelmä tukee koulun johtamista, mahdollistaa koulun toiminnan muuttumisen joustavammaksi ja helpottaa niin opettajien keskinäisen yhteistyön kuin työyhteisön kehittämistä. Järjestelmä mahdollistaa oppilaslähtöisemmän toiminnan. Kokonaistyöaika ja sitä vastaava palkkaus antaisivat opettajille myös taloudellista turvaa. Nykyinen palkkausjärjestelmä on hajanainen, altis suhdannevaihteluille ja opettajaryhmiä eriarvoistava.

Koulun sivistys- ja kasvatustehtävää tulisi eheyttää. Koulun arjessa opettajien tehtävänkuva ei muodostu pelkästään opettamisesta. Kouluhyvinvoinnin kehittämisen näkökulmasta olennaisia opettajan työnkuvan sisältöjä ovat myös kouluyhteisön kehittäminen ja opetussuunnitelmatyö, kodin ja koulun yhteistyö sekä arjen huolenpitoon ja oppilashuololliseen työhön liittyvät tehtävät. Eheyttämällä koulupäivän rakennetta on mahdollista tukea lapsen kasvua ja kehitystä sekä kotien kasvatustehtävää työelämän vaatimusten lisääntyessä.

   
Kovia kysymyksiä ja perinnesuomea (26.02.2010)
Valtapolitiikka ja hyödylliset idiootit (01.10.2009)
Äänestäjille tarjottava uusi hallitusvaihtoehto (25.08.2009)
Yliopistouudistus (09.04.2009)
Maailmanloppu tulollaan (07.04.2009)
STT:n haastattelu (24.02.2009)
Pelastimmeko väärän sian? (12.02.2009)
Tulisia terveisiä puheenjohtajaehdokkaille (27.02.2008)
Kansainvälinen vastuu kannettava Afganistanissa (15.11.2007)
Suoraa puhetta ulkopolitiikasta (13.09.2007)
Keskustan valtionomaisuuden myyntiaikeet ovat hätiköivää ja lyhytnäköistä omistajapolitiikkaa (09.03.2007)
Keskustan työllisyysohjelma jää ylimitoitettujen veronalennuslupausten varjoon (23.02.2007)
Lasten ja nuorten henkisen ja fyysisen oireilun lisääntyminen kasvava (22.02.2007)
Pessimistiset talousarviot eivät saa ohjata politiikkaa (19.02.2007)
Nuorisokoulusta ei ratkaisua tulevaisuuden haasteisiin (15.02.2007)
Porvarihallituksella olisi kauaskantoiset seuraukset (12.02.2007)
Metropolia AMK vahvistaa pääkaupunkiseudun kilpailukykyä (09.02.2007)
Tuottaako koulutusjärjestelmä päteviä osaajia kiinteistö- ja rakennusalalle (15.01.2007)
Peruskoulu uudistuu (22.12.2006)
Laukkanen, tule alas puusta (20.12.2006)
Ammattikoulutus työelämän osaamishaasteisiin vastaajana - palvelurakenteen uudistaminen ja ammattikoulutuksen palvelukyky (12.12.2006)
Suomen turvallisuus vahvistuu EU:n vahvistuessa (09.12.2006)
Yliopistojen johdon seminaari (23.11.2006)
Suomesta esimerkki sekä koulutus-, että ympäristöpolitiikassa (22.11.2006)
Oppilas- ja opiskelijahuollon kehittämispäivät (22.11.2006)
Koulupäivän uudistus kaikkien eduksi (20.11.2006)
SAMOK ry:n liittokokous (17.11.2006)
Musiikkiluokkatoiminnan 40-vuotisjuhlaviikon pääjuhla - tervehdys (12.11.2006)
Vantaan ammattiopisto Varian Tennistien toimipisteen vihkiäisjuhla (07.11.2006)
Muistolan koulun vihkiäiset (30.10.2006)
Monikulttuurisuus-seminaari (26.10.2006)
Perusopetukseen lisäpanostuksia (15.09.2006)
Huomioita lapsista, presindenteistä ja porvaripuolueista (22.06.2006)
Eheytetty koulupäivä rakentaa koululaisten hyvinvointia (22.06.2006)
Koulu tukee lasten kasvatusta (05.06.2006)