Länsiväylä 20.12.2006


Länsiväylä antoi äskettäin (ke 13.12) palstatilaa kristillisdemokraattien valtuustoryhmän vetäjälle Antero Laukkaselle ja hänen vaatimukselleen vaihtaa opetusministeriä. Laukkasen vaatimuksen perimmäiseksi syyksi ilmenee opetusministerin "väärä maailmankuva".

Tämän mollauksen kohteeksi joutuneena totean, että en sinällään kummastele maailmankuvani eroavuutta Laukkasen vastaavaan. Olemmehan vallan "eri kintaan miehiä" poliittisestikin.

Mutta se miten se minun kohdallani näkyy ajattelutavassa koulun ja koulutuksen suhteen, on jo toinen juttu. Minun maailmankuvani ei ole sitä, mitä Laukkanen puusta katsoessaan luulee. Se korostaa ihmisten vapautta ja tasa-arvoa, joista yhteiskunnan moniarvoisuus, yhteisvastuu ja erilaisuuden hyväksyntä kasvavat.

Koulun kohdalla tämä tarkoittaa mm., että moniarvoisuuden tulee toteutua jokaisen koulun sisällä. Sellainen koulu kannustaa lapsia uteliaisuuteen ja aitoon tiedonjanoon ilman aikuisten maailman valmiita totuuksia. Se antaa tilaa ja aikaa myös lapsen arvomaailman omaehtoiselle kasvulle.

Tämä toimintatapa on myös nykyisen peruskoululainsäädännön hengen mukainen. En siis kannata esim. Espoon osalta sellaista tulevaisuutta, jossa yksi koulu toimii kristillisen maailmankatsomuksen perusteella, toinen islamilaisen, kolmas juutalaisen tai hindulaisen ja niin edelleen.

Niillä kaikilla on hyvät puolensa, mutta lapsen kannalta kyse olisi silloin yksiarvoisuudesta moniarvoisuuden sijaan. Tästä valinnasta moniarvoisuuden hyväksi on ollut kyse myös silloin, kun eduskunta on päättänyt, että uskonnon opetuksen peruskoulussamme ei pidä olla tunnustuksellista. Minun luterilainen maailmamankuvani sanoo, että näin on hyvä, enkä ole huomannut valistuneen kansankirkkommekaan olevan asiasta eri mieltä.
Sillä onko koulu yksityinen vai kunnan koulu ei sinänsä ole ratkaisevaa merkitystä silloin, kun punnitaan koulun arvoa yhteiskunnalle. Hyväksi havaittu koulu ansaitsee aina paikkansa. Mutta, on ilmeistä, että juuri tässä punninnassa sukseni menevät ristiin Antero Laukkasen kanssa.

Yksityiskoulujen - kuten esim. Espoon kristillisen koulun - arvo on mielestäni ennen muuta siinä, voivatko ne maailmankatsomuksellisen painotuksensa sijaan tuoda esiin hyviä pedagogisia ja kasvatuksellisia vaihtoehtoja, jotka voisivat rikastuttaa myös peruskoulumme kehitystä.

Olisi hyvä tuoda yksityiskoulut myös rahoituksellisesti samalle viivalle kunnan koulujen kanssa. Koska veronmaksaja on joka tapauksessa se, joka lystin maksaa, tulisi yksityiskoulujen valtion avustukset kanavoida kunnan koulujen tavoin kuntien yleisen valtionavun kautta, ei erikseen korvamerkittyinä kuten nyt.