Lappeenranta 10.2.2007

Keskustelussa porvarihallituksesta on omituisella tavalla unohdettu, että perustuslain muutos vuodelta 2000 vei tasavallan presidentiltä käytännössä kaikki mahdollisuudet vaikuttaa hallituksen muodostamiseen.

Ei tarvitse olla mikään politiikan Einstein oivaltaakseen, että porvarihallituksen synty uudistuneen perustuslain oloissa olisi avaus, joka suurella todennäköisyydellä mullistaisi pysyvästi maan poliittiset asetelmat.

Porvarihallitus merkitsisi historiallista valintaa, Suomen irtautumista pitkästä toimintaperinteestä, jonka ydin on eri väestöryhmiä yhdistävässä yhteistyössä yli sosiaalisten ja poliittisten rajojen.

Ratkaisevaa näissä pyrkimyksissä on vuosikymmeniä - jo Kekkosen aikana ja ennen sitäkin - ollut poliittinen sillanrakennus yli vasemmisto-porvaristo rajan. Sen toimivuus on luonut edellytykset laajemmalle yhteistyön pohjalle, suomalaisen sopimusyhteiskunnan mallille, joka erityisesti työmarkkinaosapuolten ja poliittisen hallituksen yhteisvoimin on jauhanut hyvinvointia maalle.

Tämän toimintamallin vaihtoehdoksi on aina tiedetty Ruotsin mallin mukainen poliittista vastakkainoloa edustava vasemmisto vastaan porvaristo -asetelma sen mukaisine hallitusratkaisuineen sekä työmarkkinoille ja koko yhteiskuntaan heijastuvine kiistoineen.

Keskustan ja kokoomuksen lähentyminen näkyy jo nyt sopimusyhteiskunnan elinvoiman kannalta kriittisessä kohdassa: työmarkkinapolitiikan ja veropolitiikan yhteensovituksessa.

Arvostellessaan kuluneella viikolla kärjekkäästi sosialidemokraattien esittämää verolinjausta pääministeri Vanhanen kääntyi kannalle, jota kokoomus edustaa: verokevennykset on päätettävä hallituksen budjettiriihessä ennen tupo-kierrosta ja siitä riippumatta. Pääministerin mielenmuutos kertoo paluusta keskustan perinteiselle linjalle, jolta puolue vaivoin saatiin kääntymään tupoa tukevalle uudelle kannalle kesällä 2004 ennen syksyn tuloneuvotteluja. Sitä ennen keskusta kulki samassa vitjassa kokoomuksen ja työnantajaleirin periaatekantojen kanssa.

Sääli, sillä hetken jo näytti siltä, että keskusta aidosti irtautuisi kokoomuksen kannasta, joka toteutuessaan olisi tuhonnut kolmikantayhteistyön tuoman ratkaisevan lisäarvon talouden ja työllisyyden kasvuun. Ilman sitä lisäarvoa olisi 100 000 uuden työpaikan tavoite todella jäänytkin utopiaksi, joksi hallituksen vastustajat sitä alusta lähtien nimittivät.

Sääli myös siksi, että Vanhasen mainitsema 4-5 mrd euron liikkumavara valtiontaloudessa alkavalla vaalikaudella syntyy vain suotuisten taloussuhdanteiden saatteeksi rakennetusta vahvasta tuporatkaisusta ja kolmikantayhteityöstä. Sitä edesauttavia veroratkaisuja ei kannata myydä markkinoille kevyesti etukäteen. Tämä oli sosialidemokraattien kanta ennen edellisiä eduskuntavaaleja ja on sitä nytkin.