Etusivu
 
Kuka Antti?
 
Videoita
 
Ajankohtaista
 
Kalenteri
 
Kuvapankki
 
Ota yhteyttä
   
 
Nuorisokoulusta ei ratkaisua tulevaisuuden haasteisiin

Valtiovarainministeriön selvitysmies Pentti Puoskari esittää, että
koulutusjärjestelmää kehitettäisiin jatkossa neljän
peruskouluista, nuorisokouluista, aikuisopistoista ja yliopistoista rakentuvan
pilarin pohjalle. Opetusministeri Antti Kalliomäki suhtautuu kriittisesti
tarpeeseen luoda lukioista ja ammatillisista oppilaitoksista muodostuva
nuorisokoulu.

- Nuorisokoulujärjestelmän luominen on selvityksen heikko kohta.
Tarvetta toisen asteen koulutuksen ykskantaiselle yhteenkokoamiselle
nuorisokoulun nimikkeellä ei ole olemassa. Jäykät rakenteet voisivat olla
tuhoisia Suomen yleissivistävälle ja ammatilliselle koulutukselle.
Tämä ei ole Suomen suunta, Kalliomäki korostaa.

- On kuitenkin selvää, että lukioiden ja ammatillisen koulutuksen
yhteistyötä on väistämättä tiivistettävä. Erityisesti näin on
toisen asteen koulutuksen elinvoiman turvaamiseksi harvaan asutuilla
seuduilla ja pienemmissä kunnissa. Alueellinen kehitys vie siihen
suuntaan, että koulutusjärjestelmän rakenteet voivat olla erilaisia eri
alueilla. Tämä on ollut linjavalinta tähän saakka ja tällä yhdessä
viitoitetulla tiellä on viisasta jatkaa, Kalliomäki toteaa.

Kalliomäki ei myöskään ymmärrä raportissa esitettyä
korkeakoulujen rakenteellisen kehittämisen suuntaa. Kalliomäki toteaa, että
korkeakouluverkon rakenteellinen kehittäminen on saatu vauhtiin jo
nykyisen hallituksen aikana, ja asiasta on olemassa periaatepäätös ja
opetusministeriön linjaukset.

- On selvää, että paljon on vielä tehtävissä, mutta en pitäisi
viisaana lähteä pohtimaan ammattikorkeakoulujärjestelmän
lakkauttamista tai sulauttamista yliopistoihin. Ammattikorkeakoulut ovat
palvelleet koulutus- ja elinkeinopoliittiisia tarpeita hyvin ja sitä suuntaa on
tulevaisuudessa päinvastoin vahvistettava, Kalliomäki korostaa.

- Myönteisenä pidän sitä, että raportissa on oivallettu
aikuiskoulutuksen kasvava merkitys ja tästä johtuva
aikuiskoulutusjärjestelmän vahvistamisen tarve, Kalliomäki toteaa.

_ _ _

Lisätietoja:
- erityisavustaja Vesa Vuorenkoski, puh. 040 742 6082

   
Kovia kysymyksiä ja perinnesuomea (26.02.2010)
Valtapolitiikka ja hyödylliset idiootit (01.10.2009)
Äänestäjille tarjottava uusi hallitusvaihtoehto (25.08.2009)
Yliopistouudistus (09.04.2009)
Maailmanloppu tulollaan (07.04.2009)
STT:n haastattelu (24.02.2009)
Pelastimmeko väärän sian? (12.02.2009)
Tulisia terveisiä puheenjohtajaehdokkaille (27.02.2008)
Kansainvälinen vastuu kannettava Afganistanissa (15.11.2007)
Suoraa puhetta ulkopolitiikasta (13.09.2007)
Keskustan valtionomaisuuden myyntiaikeet ovat hätiköivää ja lyhytnäköistä omistajapolitiikkaa (09.03.2007)
Keskustan työllisyysohjelma jää ylimitoitettujen veronalennuslupausten varjoon (23.02.2007)
Lasten ja nuorten henkisen ja fyysisen oireilun lisääntyminen kasvava (22.02.2007)
Pessimistiset talousarviot eivät saa ohjata politiikkaa (19.02.2007)
Nuorisokoulusta ei ratkaisua tulevaisuuden haasteisiin (15.02.2007)
Porvarihallituksella olisi kauaskantoiset seuraukset (12.02.2007)
Metropolia AMK vahvistaa pääkaupunkiseudun kilpailukykyä (09.02.2007)
Tuottaako koulutusjärjestelmä päteviä osaajia kiinteistö- ja rakennusalalle (15.01.2007)
Peruskoulu uudistuu (22.12.2006)
Laukkanen, tule alas puusta (20.12.2006)
Ammattikoulutus työelämän osaamishaasteisiin vastaajana - palvelurakenteen uudistaminen ja ammattikoulutuksen palvelukyky (12.12.2006)
Suomen turvallisuus vahvistuu EU:n vahvistuessa (09.12.2006)
Yliopistojen johdon seminaari (23.11.2006)
Suomesta esimerkki sekä koulutus-, että ympäristöpolitiikassa (22.11.2006)
Oppilas- ja opiskelijahuollon kehittämispäivät (22.11.2006)
Koulupäivän uudistus kaikkien eduksi (20.11.2006)
SAMOK ry:n liittokokous (17.11.2006)
Musiikkiluokkatoiminnan 40-vuotisjuhlaviikon pääjuhla - tervehdys (12.11.2006)
Vantaan ammattiopisto Varian Tennistien toimipisteen vihkiäisjuhla (07.11.2006)
Muistolan koulun vihkiäiset (30.10.2006)
Monikulttuurisuus-seminaari (26.10.2006)
Perusopetukseen lisäpanostuksia (15.09.2006)
Huomioita lapsista, presindenteistä ja porvaripuolueista (22.06.2006)
Eheytetty koulupäivä rakentaa koululaisten hyvinvointia (22.06.2006)
Koulu tukee lasten kasvatusta (05.06.2006)