Etusivu
 
Kuka Antti?
 
Videoita
 
Ajankohtaista
 
Kalenteri
 
Kuvapankki
 
Ota yhteyttä
   
 
Pessimistiset talousarviot eivät saa ohjata politiikkaa

Jukka Pekkarisen raportti julkisen talouden liikkumavarasta arvioi, ettei palvelusatsauksia tai veronalennuksiakaan voida seuraavalla vaalikaudella tehdä, koska talous ei kasva riittävästi. Tähän on syynä eläkeläisten määrän voimakas kasvu, joka kuormittaa valtiontaloutta.

Opetusministeri Antti Kalliomäki ei kyseenalaista valtiovarainministeriön virkamiesraportin laskennallista kaavaa, mutta puuttuu arvion oletusarvoihin. Raportti lähtee siitä, että työpaikkojen määrä ei nouse kuin 20 000 työpaikalla ja talouskasvu on laimeampaa kuin kuluneella vaalikaudella. Raportin ongelmana on kaavamainen laskentamalli, joka perustuu oletusarvoihin tulevasta kansantaloudellisesta kehityksestä.

- Taloudenkulun pitkän aikavälin ennakoinnissa ei pidä luoda kuvaa, että talous- ja työllisyyspolitiikka olisi kohtalonomaisesti sidottu näihin kaavailuihin. Näin toimien ne alkavat toteuttaa itseään.

- Talouden logiikkaan kuuluu, että jollei kasvuun uskota, notkahduksen todennäköisyys kasvaa. Sama logiikka toimii tässä. Jos lähdemme siitä, että työllisyyskehitys jää 20 000 ja teemme suunnitelmamme siltä pohjalta, on vaarana että siihen se myös jää. Näin häntä ohjaa koiraa eikä päinvastoin. Tehokkaan toiminnan kaava on toinen.

- Kansantalouden myönteinen kehitys syntyy realismista, jota ohjaa kansakunnan luottamus omiin kykyihinsä ja sitä vahvistava poliittinen päätöksenteko. Esimerkki löytyy läheltä. Kuluneella vaalikaudella sopimusyhteiskunnan toimintamalli tuotti työmarkkinoiden ja hallituksen yhteistyön kautta ratkaisut, joista kasvoi luottamuksen ilmapiiri ja ratkaiseva perusta mahdottomiksi väitettyjen tavoitteiden toteutumiselle. VM:n virkamiesselvitys nojaa kohtuuttomaan pessimismiin kun se jättää huomioimatta tämän sopimusyhteiskunnan sisältämän kasvun potentiaalin.

- Vastaavanlainen asenne, jota mm. Sauli Niinistö tänä päivänä markkinoi, piti 100 000 lisätyöpaikan saavuttamista lähinnä utopiana. Nyt, kun neljä vuotta on kulunut, tämä tavoite on täyttä todellisuutta. Niinistön ja Kataisen kannanotot kertovat, että vastuullisen markkinatalouden sijaan Kokoomuksen vaalinaluspolitiikan kuvaan kuuluu ennemminkin sinne tänne seilaava ajopuuajattelu. On aika muistuttaa, että ilman vahvaa ja itseensä luottavaa talouspolitiikkaa emme olisi koskaan nousseet lamasta.



---
Vesa Vuorenkoski
opetusministerin erityisavustaja
vesa.vuorenkoski@minedu.fi
040-7426082

   
Kovia kysymyksiä ja perinnesuomea (26.02.2010)
Valtapolitiikka ja hyödylliset idiootit (01.10.2009)
Äänestäjille tarjottava uusi hallitusvaihtoehto (25.08.2009)
Yliopistouudistus (09.04.2009)
Maailmanloppu tulollaan (07.04.2009)
STT:n haastattelu (24.02.2009)
Pelastimmeko väärän sian? (12.02.2009)
Tulisia terveisiä puheenjohtajaehdokkaille (27.02.2008)
Kansainvälinen vastuu kannettava Afganistanissa (15.11.2007)
Suoraa puhetta ulkopolitiikasta (13.09.2007)
Keskustan valtionomaisuuden myyntiaikeet ovat hätiköivää ja lyhytnäköistä omistajapolitiikkaa (09.03.2007)
Keskustan työllisyysohjelma jää ylimitoitettujen veronalennuslupausten varjoon (23.02.2007)
Lasten ja nuorten henkisen ja fyysisen oireilun lisääntyminen kasvava (22.02.2007)
Pessimistiset talousarviot eivät saa ohjata politiikkaa (19.02.2007)
Nuorisokoulusta ei ratkaisua tulevaisuuden haasteisiin (15.02.2007)
Porvarihallituksella olisi kauaskantoiset seuraukset (12.02.2007)
Metropolia AMK vahvistaa pääkaupunkiseudun kilpailukykyä (09.02.2007)
Tuottaako koulutusjärjestelmä päteviä osaajia kiinteistö- ja rakennusalalle (15.01.2007)
Peruskoulu uudistuu (22.12.2006)
Laukkanen, tule alas puusta (20.12.2006)
Ammattikoulutus työelämän osaamishaasteisiin vastaajana - palvelurakenteen uudistaminen ja ammattikoulutuksen palvelukyky (12.12.2006)
Suomen turvallisuus vahvistuu EU:n vahvistuessa (09.12.2006)
Yliopistojen johdon seminaari (23.11.2006)
Suomesta esimerkki sekä koulutus-, että ympäristöpolitiikassa (22.11.2006)
Oppilas- ja opiskelijahuollon kehittämispäivät (22.11.2006)
Koulupäivän uudistus kaikkien eduksi (20.11.2006)
SAMOK ry:n liittokokous (17.11.2006)
Musiikkiluokkatoiminnan 40-vuotisjuhlaviikon pääjuhla - tervehdys (12.11.2006)
Vantaan ammattiopisto Varian Tennistien toimipisteen vihkiäisjuhla (07.11.2006)
Muistolan koulun vihkiäiset (30.10.2006)
Monikulttuurisuus-seminaari (26.10.2006)
Perusopetukseen lisäpanostuksia (15.09.2006)
Huomioita lapsista, presindenteistä ja porvaripuolueista (22.06.2006)
Eheytetty koulupäivä rakentaa koululaisten hyvinvointia (22.06.2006)
Koulu tukee lasten kasvatusta (05.06.2006)