Kokoomuksen puheenjohtaja vaatii suoraa puhetta ulkopolitiikasta. Viesti muille puolueille kuuluu: Kokoomus on eri maata, moderni, uutta oivaltava ja uudistushaluinen -myös ulkopolitiikassa, tulkaa tekin meidän kaltaiseksemme.

No, mutta, ihan oikeastiko kokoomuksen kaltaiseksi? Valtiovarainministeri Katainen peräänkuuluttaa ulkopolitiikkaan aktiivisuutta, tavoitteellisuutta ja tosiasioiden tunnustamista. Puolustusministeri Häkämies vaatii, että puolustusruudin pitää olla kuivaa ja muistuttaa, että Venäjä on triplasti Suomelle turvallisuushaaste. Kokoomusoivallusten uusaatteelliseksi kruunuksi nousee puhemies Niinistön julistus talouden maailmojen sodasta ja sen tuhovaikutuksista.

Mistä ulkopolitiikan runosuonesta nämä raikkaat linjaukset ovatkaan peräisin?
Miten olisi tosiasioiden tunnustamista vaatinut J.K.Paasikivi, ulkopolitiikan aktiivisuutta vaalinut U.K. Kekkonen, miekantuppipuheellaan maata uusiin avauksiin kannustanut Mannerheim ja kapitalismin kaatumista aikojen alussa povannut Karl Marx?

On korkea aika muiden oivaltaa, mistä kokoomuksen poliittisessa ilotulituksessa on perimmiltään kysymys. Ei ulkopolitiikan uudesta sisällöstä, ei edes sen uudesta ilmeestä, vaan sisäpolitiikasta, taidokkaan tuplajallituksen toisesta vaiheesta. Eikä sen etenemistä pidä ihmetellä, koska jallituksen ensimmäinen vaihe sujui ”uudelta työväen puolueelta” kuin rasvattuna eduskuntavaalien alla tuottaen äänten laskussa tunnetun menestystarinan. Kokoomus erottuu sanavalinnoilla muista, ja väliäkös sillä, että sanat ovat vain komeita kuoria, hylsyjä vailla sisältöä, jos uutisten perään kuolaava media saati hylsyjä keräilevät kilpailijat eivät sitä tajua.


Huolestuttavinta on, että kokoomuksen vipuun ovat menneet nekin, joiden siihen pitäisi viimeisenä mennä. Perusvarovainen pääministerikin alkaa muistuttaa Munchausenia, joka itseään hiuksista repien kiskoo hallitustaan ylös kokoomuksen virittämästä virtuaalisuosta. Tällä menollaVanhanen vielä vapisee, kun hallituskumppanin seuraava ulkopoliittinen avaus näkee päivänvalon. Veikkaukseni on, että silloin virtuaalikompassia käännetään uuteen suuntaan esimerkiksi rautakansleri Bismarckin hengessä. Hänhän väitti, että omituinen historian sallimus näyttää suojelevan juoppoja, hulluja ja Amerikan Yhdysvaltoja.

Suoraan sanoen kokoomusjohdon ”suora puhe” tarkoittaa naamiaishuveja kotimaiseen käyttöön tietoisella riskillä siitä, että näytelmä otettaisiin tosissaan muuallakin. En tosin usko, että otetaan; naamion taakse nähdään, mutta hallitustason harhailut kyllä maailmalla noteerataan ja niillä on taipumus tulla vastaan juuri silloin, kun sitä vähiten toivoisimme. Näin tulee käymään myös Häkämiehen lanseeraamalle haasteelle Russia, Russia Russia, vaikka kaikki tietävätkin, että vähintäänkin Iivana Julman ajoista lähtien naapurisuurvalta on sitä meille ollut –mitä nyt välillä muutama sotahullu Ruotsin kuningas on yrittänyt pakkaa sekoittaa.

Häkämiehen amerikanpuheen väärinymmärtämisen ehkäisemiseksi sekä pääministeri että puheenjohtaja Katainen ovat kehottaneet lukemaan koko puheen lävitse. Ja toden totta, näin kannattaa tehdä. Kun hylsyt kerätään ja maaliin katsotaan, huomataan, että räkäpäitähän tässä on ammuttu. Puolustusministerin puhe on sisällöllisesti kesy. Itse asiassa se ei sisällä yhtään uutta oivallusta, ellei sellaiseksi lueta erinäisten aiempien oivallusten unohtamista.

Vanha totuus on, että politiikka on myös sitä miltä se näyttää. Kokoomus pyrkii päinvastaiseen. Aika ja äänestäjien hyväuskoisuus kertoo kuinka pitkälle kantaa tämä kokoomuksen Tanskan malli –se, jonka sadun kertojien kuningas H.C. Andersen teki maailmankuuluksi.

Kirjoitus on julkaistu UP Demarissa 13.9.