Kahdeksan vuosikymmentä sitten pörssi romahti Yhdysvalloissa ja
maailmantalous vaipui koomaan. Entisen loistonkin keskellä köyhyys ja
kurjuus löivät kättä.

Muutkin seuraukset olivat mieliin painuvia. Romahduksen alkukodissa Amerikassa presidentti Roosevelt käynnisti New Deal - ohjelmansa kiristäen valtion otetta rahamaailmasta.

Suursodan aiemmin hävinneessä Saksassa Adolf Hitlerin kansallissosialistien
kannatus oli ennen pörssiromahdusta parin prosentin luokkaa. Kolme vuotta
myöhemmin se oli yli kymmenkertaistunut antaen Hitlerille eväät vallankaappaukseen ”kansan tuella”. Neuvostoliitossa maailman talousahdinko loi tilaa Stalinin valloitusvisioille ja kotoisten kilpailijoiden tappotahdille.

Seurasi kahden pahan tilapäinen liitto ja sen luontevana jatkona
maailmanhistorian tuhoisin sota, jossa valta jaettiin uudelleen ja köyhät
pantiin kyykkyyn tai mullan alle. Sodan päätyttyä, Hitlerin kukistuttua ja Stalinin jatkotavoitteiden alkaessa selkiytyä muillekin kuin hänelle
itselleen tuli brittien sodanjohtaja, pääministeri Churchill tuntoihinsa ja
arveli, että ”taisimme teurastaa väärän sian”.

yyy

Nyt, vuosikymmeniä myöhemmin globaali rahoitusjärjestelmä on käynyt
romahduksen partaalla ja sen siivellä koko maailmantalous – mukaan lukien
pienen Suomemme, vaikka hilpeä hallituksemme muuta väittääkin.

Yhdysvallat on koko kuluneen vuosikymmenen elänyt kuin sika vatukossa, yli varojensa. Eikä ole muissakaan valtakeskuksissa kehumista. Suomea myöten on ollut vallalla uskomus, että rahaa myymällä ja ostamalla voidaan hamaan iäisyyteen saakka tehdä parempaa tiliä kuin varsinaisella tuotantotoiminnalla.

Tupojen ja ropojen perään on turha huudella, kun rohkean riskinottajan käytössä ovat veroparatiisit ja vipurahastot ja vielä reittausfirmat, jotka takaavat sijoitusten turvan ja läpinäkyvyyden.

Tässä autuaassa uskossa, jossa velkarahalla sijoittaminen lyö laudalta
kaiken muun, päädyttiin tähän syksyyn. Nyt, kun pää on vetävän kädessä ja
perikato uhkaa, on tultu synnin tuntoon. Itse tuhlaajapojatkin puhuvat
moraalikadosta, siitä että rahoituksen porsaanreikiä on käytetty moraalittomasti hyväksi.

Samaan hengenvetoon kuitenkin muistutetaan, että ihminen on luonnostaan itsekäs ja suurpankkiirit, välittäjät, yritysjohtajat ja pörssipelurit ovat hekin vain ihmisiä, joita pitää hädän hetkellä auttaa. Ja autetaanhan heitä, varsinkin kun tiedetään, että ellei niin tehtäisi, veronmaksajan kyyti olisi jäätävän kylmää.

Pariisin operaatio näyttää auttavan, mutta vain muistuttaakseen, että edessä
odottavat ankeat ajat, vaikka uudet hitlerit ja stalinit eivät ihan nurkan
takana kurkkisikaan. Pariisissa ei kuitenkaan ollut konkreettista jutun
juurta siitä, miten globaalin rahoituksen norsun mentävät porsaanreiät tullaan tukkimaan ja systeemi tervehdyttämään. Jos tähän ei kyetä, tullaan taas näkemään kuinka jättivoitot kasaantuvat yksityisiin käsiin ja tappiot kaadetaan julkisen vallan, siis kansalaisten kannettavaksi. Pahoin pelkään,
että näin siinä käy ja totean Churchilliä mukaillen: ”Taisimme pelastaa väärän sian”.

Tupojen ja ropojen perään on turha huudella.

Julkaistu Uutispäivä Demarissa 15.10.2008