Takavuosien tähtipoliitikko Ahti Karjalainen valitti ennustamisen – ja varsinkin tulevaisuuden ennustamisen – olevan vaikeata. Tärkeä oivallus oli lainaa maailmankuululta fyysikolta Nils Bohrilta, joka tällä tokaisulla kuittasi maailmankaikkeuden kehitystä koskevat haastavat kysymykset. Lainaaminen ei himmennä Karjalaisen tähteyttä, puhuihan hän politiikasta, joka sentään on maailmankaikkeutta monin verroin monimutkaisempi juttu.

Näinä ankeina aikoina ei tarvitse olla erityisen valistunut kansalainen huomatakseen millaisiin kiemuroihin ja kiemurteluun politiikassa pystytään, kun sille päälle ryhdytään. Länsimaisen demokratian käytännön mukaan politiikassakin pitää silti olla joku pyhä asia, kiinnekohta, joka asettaa rajat kaikille alan kiemuroille. Tämä pyhä asia on kansalaisten luottamus edustukselliseen demokratiaan. Sen parlamentaarisena mittarina ovat vaalit ja niissä valittujen poliitikkojen muodostaman eduskunnan ja sen enemmistön luottamusta nauttivan hallituksen kyky toteuttaa luottamustehtäväänsä.

Luottamuksen murentumisella on raskaat seuraukset. Kansanvallasta tehdään silloin katoavaa kansanperintöä. Kysymys kuuluukin: Näinkö tässä on käymässä, tai jo käynyt? Vaalirahoituksen viemäriputken haju peittää koko politiikan kentän erottelematta syyllisiä syyttömistä. Demokratian kriisi on todellinen, ja sitä syventää vielä pitkään päälle painava talous- ja työllisyyskriisi.

Maan hallituksen pääministeri ja valtiovarainministeri ovat kuitenkin sopineet, että hätä ei ole tämän näköinen. Heidän mielestään vaalivilppiä, joka oikeuttaisi ennenaikaiset eduskuntavaalit, ei ole tapahtunut, hallitus jatkaa, sen tukirivit eduskunnassa on ammuttu suoraksi ja kriisien tehohoito kuulemma alkaa seuraavien v. 2011-eduskuntavaalien jälkeisessä porvarihallituksessa.

Se on selvää tekstiä, mutta tosiasia on, että murenevaa luottamusta ei hallituksessa keskenään kättä päälle lyöden palauteta, eikä aika paranna näitä haavoja, se vain syventää niitä ja kasvattaa epäluottamusta. On kysyttävä kansalaisilta itseltään – mitä pikimmin sen parempi. Ennenaikaiset vaalit eivät voisi maan edun kannalta parempaan ajankohtaan osua. Kaikille yhteinen vaaliteemakin olisi selvä: Miten kriisien suma puretaan ja luottamus kansanvaltaan sekä yhteiskunnan oikeudenmukaisuuteen palautetaan.

Näin pitäisi tehdä, mutta toisin käy. Maan hallitus toteuttaa Leninin oppia. Hänhän puhui hyödyllisistä idiooteista, jotka sinisilmäisyyttään eivät ymmärrä katsoa valtapolitiikkaa peittävän verhon taakse. Nähtäväksi jää onko sinisilmäisyys hyvinkin vallitseva ominaisuus kansallisessa populaatiossamme.

Antti Kalliomäki

Kolumni julkaistiin Uutispäivä Demarissa 30.09.2009