Etusivu
 
Kuka Antti?
 
Videoita
 
Ajankohtaista
 
Kalenteri
 
Kuvapankki
 
Ota yhteyttä
   
 
Musiikkiluokkatoiminnan 40-vuotisjuhlaviikon pääjuhla - tervehdys

Lahti, Sibelius-talo 12.11.2006


Musiikki kuuluu kaikille. Siksi on tärkeää, että koulun musiikinopetus tavoittaa kaikki lapset. Taide- ja taitoaineet ovat välttämättömiä jokaisen lapsen ja nuoren tasapainoisen kehityksen kannalta. Taiteen ja musiikin kautta voi ilmaista ja välittää tunteita luontevasti ja turvallisesti tutustuen samalla itseensä ja löytäen uusia voimavaroja. Musiikissa on yhdessä tekemisen ja luomisen iloa ja se tuottaa onnistumisen kokemuksia, jotka kantavat eteenpäin elämässä niin koulussa kuin koulun ulkopuolella.

Suomalaisen koulutuspolitiikan perusta on koulutuksellinen tasa-arvo. Tavoitteena on turvata kaikille lapsille mahdollisimmat yhdenvertaiset edellytykset oppimiseen ja hyvään elämään. Siksi koulua kehitetään lasten ja nuorten hyvinvointia edistävänä yhteisönä, jossa kunnioitetaan erilaisuutta ja tuetaan lasten ja nuorten erilaisia vahvuuksia. Monipuolinen opetustarjonta on aina oppilaan etu. Siitä kaunis esimerkki on musiikkiluokkatoiminta, jonka 40-vuotisjuhlaan minulla on ilo ja kunnia tuoda tervehdykseni.

Musiikkiluokkatoiminta on neljän viime vuosikymmenen aikana vakiintunut osaksi maineikasta musiikkikasvatusjärjestelmäämme. Se tarjoaa musiikista kiinnostuneille lapsille ja nuorille mahdollisuuden opiskella musiikkia tavallista syvällisemmin. Musiikkiluokalla kehittyvät musiikillisten taitojen ohessa myös sosiaaliset taidot. Yhdessä valmistellut konsertit, teatteriesitykset ja sävellysprojektit tarjoavat oppilaille mahdollisuuden elämyksiin, jotka he muistavat koko elämänsä ajan. Edellytyksenä tietenkin on, että toimintaan on varattu riittävät voimavarat.

Kunta voi suunnata voimavaroja musiikinopetukseen lisäämällä opetustuntimäärää. Musiikkiluokkatoiminta edellyttää vähintään kolmea tuntia opetusta viikossa. Jotta musiikkiluokkatoiminta olisi mahdollista, sille on luotava kunnallisessa päätöksenteossa riittävät toimintaedellytykset.

Uusi perusopetuksen tuntijako on tehty yhtenäiselle perusopetukselle. Jaettaessa tunteja eri luokkatasoille pitäisikin ajatella uudella tavalla. Tavoitteena tulisi olla, että musiikinopetus voisi jatkua koko perusopetuksen ajan. Luokanopettajilla pitää olla musiikkikasvatuksen osaamista, mutta perusopetuksessa tarvitaan myös musiikin aineenopettajia. Yhteistyö taide- ja kulttuurilaitosten sekä musiikkioppilaitosten ja muun taiteen perusopetuksen kanssa tuo toimintaan lisäväriä ja uusia mahdollisuuksia, jos sitä vain osataan ja ymmärretään hyödyntää.

Yhteiskunnan muutoksen myötä myös musiikkiluokkatoiminnan on mietittävä tulevaisuuttaan: miten vastata yhä moninaisemman musiikki- ja viihdetarjonnan asettamiin haasteisiin, miten hyödyntää teknologian tarjoamia uudenlaisia musiikin tekemisen ja tuottamisen tapoja. Tarjoaako musiikkiluokkaopetus mahdollisuuden omien kokemusten pohdintaan ja työstämiseen, oman musiikin tekemiseen ja musiikin luovaan kuluttamiseen? Säilyykö lasten innostus ja ilo?

Musiikkiluokkatoiminnalla on oltava yhteys ympäröivään yhteiskuntaan. Niin musiikinopetuksessa kuin kaikessa muussakin koulun toiminnassa lähtökohtana on oltava lapsen ja nuoren kokemusmaailma sellaisena kuin se on tänä päivänä. Se on kestävä tapa rakentaa kouluhyvinvointia ja turvata lasten terve kasvu ehjään aikuisuuteen.

Antti Kalliomäki
opetusministeri

   
Kovia kysymyksiä ja perinnesuomea (26.02.2010)
Valtapolitiikka ja hyödylliset idiootit (01.10.2009)
Äänestäjille tarjottava uusi hallitusvaihtoehto (25.08.2009)
Yliopistouudistus (09.04.2009)
Maailmanloppu tulollaan (07.04.2009)
STT:n haastattelu (24.02.2009)
Pelastimmeko väärän sian? (12.02.2009)
Tulisia terveisiä puheenjohtajaehdokkaille (27.02.2008)
Kansainvälinen vastuu kannettava Afganistanissa (15.11.2007)
Suoraa puhetta ulkopolitiikasta (13.09.2007)
Keskustan valtionomaisuuden myyntiaikeet ovat hätiköivää ja lyhytnäköistä omistajapolitiikkaa (09.03.2007)
Keskustan työllisyysohjelma jää ylimitoitettujen veronalennuslupausten varjoon (23.02.2007)
Lasten ja nuorten henkisen ja fyysisen oireilun lisääntyminen kasvava (22.02.2007)
Pessimistiset talousarviot eivät saa ohjata politiikkaa (19.02.2007)
Nuorisokoulusta ei ratkaisua tulevaisuuden haasteisiin (15.02.2007)
Porvarihallituksella olisi kauaskantoiset seuraukset (12.02.2007)
Metropolia AMK vahvistaa pääkaupunkiseudun kilpailukykyä (09.02.2007)
Tuottaako koulutusjärjestelmä päteviä osaajia kiinteistö- ja rakennusalalle (15.01.2007)
Peruskoulu uudistuu (22.12.2006)
Laukkanen, tule alas puusta (20.12.2006)
Ammattikoulutus työelämän osaamishaasteisiin vastaajana - palvelurakenteen uudistaminen ja ammattikoulutuksen palvelukyky (12.12.2006)
Suomen turvallisuus vahvistuu EU:n vahvistuessa (09.12.2006)
Yliopistojen johdon seminaari (23.11.2006)
Suomesta esimerkki sekä koulutus-, että ympäristöpolitiikassa (22.11.2006)
Oppilas- ja opiskelijahuollon kehittämispäivät (22.11.2006)
Koulupäivän uudistus kaikkien eduksi (20.11.2006)
SAMOK ry:n liittokokous (17.11.2006)
Musiikkiluokkatoiminnan 40-vuotisjuhlaviikon pääjuhla - tervehdys (12.11.2006)
Vantaan ammattiopisto Varian Tennistien toimipisteen vihkiäisjuhla (07.11.2006)
Muistolan koulun vihkiäiset (30.10.2006)
Monikulttuurisuus-seminaari (26.10.2006)
Perusopetukseen lisäpanostuksia (15.09.2006)
Huomioita lapsista, presindenteistä ja porvaripuolueista (22.06.2006)
Eheytetty koulupäivä rakentaa koululaisten hyvinvointia (22.06.2006)
Koulu tukee lasten kasvatusta (05.06.2006)